• Erika Serko

MIKSI ME TUNNEMME KIPUA JA SURUA

Kuuntelin Caroline Myssin luentoa inhimillisyydestä. Hän on yksi lempikirjailijoistani. Kyseisellä luennolla hän pohti kysymyksiä, joita me usein kuulemme itsemme sanovan ääneen ja myös ystäviemme suusta: Kuinka minulle voi tapahtua näin? En olisi uskonut, että olisin kokenut ikinä mitään tälläistä? Miksi juuri minä? Mitä olen tehnyt ansaitakseni kaiken tämän? Mitä pahaa olen ikinä tehnyt kenellekään?


Miksi et juuri sinä, on ehkä oikeampi kysymys? Miksi me ajattelemme, että suuria ja elämää mullistavia asioita tapahtuu vain muille, mutta meille itsellemme ei kuulu tapahtua mitään ikävää? Miksi me kuvittelemme, että muut ansaitsevat sairastua, tuntea sydänsuruja tai rakkaan ihmisen menetyksiä, mutta emme me itse? Miksi ajattelemme, että olemme parempia kuin muut ja tämän vuoksi meille ei tietenkään voi tapahtua mitään ikävää?

Oletko koskaan sanonut tai kuullut jonkun toisen sanovan “Jos voisin kantaa kaiken tuskan itse ja antaa lapseni olla ilman kärsimystä niin tekisin sen”?


Myöskään lasten ei ole tarkoitettu kulkea tätä elämää niin, että he eivät koe tai ymmärrä, mitä kärsimys on. Ei ole tarkoitettu, että he kulkevat elämän vaaleanpunaisen verhon läpi ja kuvittelevat, että elämä on vain hattaraa ja huvipuistoa. Se olisi ihana ajatus, mutta niin ei vain jostain syystä kuulu olla. Miksi kuitenkin on niin, että osa meistä kokee valtavan suuria murheita ja traumaattisia kokemuksia tässä elämässä enemmän kuin toiset? Miksi on niin, että jotkut meistä kokevat suurta tuskaa ja kipua päivittäin?


Minulla ei varmasti ole oikeita vastauksia näihin kysymyksiin. Olen ainoastaan oppinut, että minulla ei ole minkäänlaista oikeutta ajatella miksi jokin asia ei voisi tapahtua minulle. Minulla ei ole myöskään oikeutta ajatella, että olisin parempi kuin joku toinen. Minulla ei ole oikeutta ajatella, että ansaitsen parempaa kuin muut. Olen sen sijaan oppinut olemaan kiitollinen jokaisesta päivästä, joka on tuonut minut tähän pisteeseen.


Yritän harjoittaa kiitollisuutta joka päivä. Yritän ottaa vastaan epämukavatkin asiat lahjoina vaikka se ei ole helppoa. Yritän opetella näkemään ja ymmärtämään asiat laajemmin; vaikka tänään on vaikeaa niin on jokin syy miksi asioita tapahtuu ja ehkä minun halutaan oppivan jotakin? Se, että koemme surua, kipua tai menetystä ei tarkoita, että tekisimme mitään väärin. Se ei tarkoita, että olemme erityisemmin ansainneet jonkin asian tapahtuvaksi. Minulle se tarkoittaa kuitenkin sitä, että asian hoitaminen, ymmärtäminen ja vastaanottaminen on tullut osakseni jotakin tarkoitusta varten. Omalla suhtautumisellani voin vaikuttaa, miltä lopputulos näyttää. Ainoa asia millä on merkitystä on, että miltä aikajanani näyttää tulevaisuudessa.


Emme voi välttyä kokemasta vastoinkäymisiä, mutta voimme opettaa lapsiamme ja itseämme suhtautumaan näihin asiohin luonnollisena osana elämää. Voimme opetella rauhoittamaan mielemme ja hengittämään syvään ennen kuin alamme raivoamaan ja kiroamaan koko maailmaa. Voimme opetella luottamaan, että asioilla on loppujen lopuksi taipumusta ratketa juuri parhain päin.


“We are not designed to be critical of others or ourselves; we think ill of others only out of fear” - Caroline Myss




113 katselukertaa

©2018 by Noitapiiri. Proudly created with Wix.com